Miten bioetanolin kävi polttoaineen veronkorotuksessa?

Polttoaineen valmisteverotusta korotettiin hallitusohjelman mukaisesti 1.8.2020. Kyseessä oli polttoaineen valmisteverotuksen indeksitarkistus, jossa moottoribensiinin valmistevero nousi noin 5,71 senttiä per litra ja kestävän bioetanolin 1,05 senttiä per litra. Mittarihinnoissa laskennallinen kasvu on suurempi koska hintoihin lasketaan mukaan arvonlisävero, ja E85 -polttoaineessahan on tunnetusti myös bensiiniä, joten sen osuus vaikuttaa myytävän polttoaineen kokonaishintaan.

Polttoaineen valmisteverotus perustuu kahteen erilliseen verokomponenttiin, jonka pohjalta vero lasketaan; energiasisältöveroon ja hiilidioksidiveroon. Kestävän bioetanolin energiasisältö on alhaisempi kuin moottorinbensiinin ja kun etanoli on valmistettu jätteistä, sen laskennallinen hiilidioksidiarvo on nolla. Yleisesti voidaan siis sanoa, että fossiilisten polttoaineiden ja kestävän bioetanolin hintaero kasvoi jälleen bioetanolin hyväksi.

Polttoaineiden hinnoissa on kuitenkin voimakkaita eroja alueellisesti. E85 -polttoaineen hintoihin vaikuttaa muun muassa alueellinen kilpailu ja etanolin kysyntä ja saatavuus, joten veronkorotuksen lopulliset vaikutukset voidaan arvioida vasta pitemmällä aikajänteellä. Keskimääräinen veronkorotuksen vaikutus mittarihintoihin on noin 2–3 senttiä per litra kun otetaan huomioon arvonlisävero ja muut maksut.

Vaikka etanolin kulutus on korkeampi, niin on selvää kuitenkin se, että tulet säästämään entistä enemmän rahaa myös jatkossa, kun ajat E85-polttoaineella ja samalla teet todellisen ilmastoteon.

Voit käydä arvioimassa omia säästömahdollisuuksiasi osoitteessa https://www.abcasemat.fi/fi/polttoaineet/eko-e85 .

Vilhartti Hanhilahti
Toiminnanjohtaja
Etanoliautoilijat ry

 

Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIN
Share
Tagged in
Leave a reply

You must be logged in to post a comment.